tiistai 1. kesäkuuta 2010

Puoliksi täynnä ja avaimenperän kokoisia pelejä


Ihastuttava Half Full on malja, joka on aina vähintään puolillaan. Tämä muotoiluihme ansaitsee mielestämme vuoden optimistijolla-palkinnon ja useita tyhjennyksiä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!


Nintendo on brändi joka ei esittelyitä kaipaa! Nintendo Classics sen sijaan kaipaa, etenkin nuoremmalle polvelle. "Mitä pirulaisia nämä ovat?" saatat miettiä, mikäli ikäsi on muotoa 1n tai jopa 2n. Eli! Nämä Elektroniikkapeleinä (lol xD :D o_0 yms.) tunnetut, äärimmäistä motoriikkaa peukaloilta vaativat vimputtimet olivat kuuminta hottia aikana jolloin MacGyvereita ja Miami Vicejä vielä kuvattiin. 80-luvulla toisinsanoen. Alla kuva alkuperäisestä Super Mario Brosista:


Näissä peleissä ei kolmedeetä tai hiirtä tunnettu, mutta piru vieköön kun sillä naapurin kundilla oli aina makeammat pelit! Kyllä on faijat kautta maan saanu kuunnella sitä kitinää ja rutinaa ja ininää että pitäis saada tämmöinen. Laitteet maksoivat muistaaksemme jopa n. parisen sataa markkaa, joka nykyrahaksi muutettuna inflaation takia vastaa n. 80 euroa! Ja kun faija lopulta on elektroniikkapelin ostanut, niin niistä lähtevä piipitys (samanlaista kuin puhelimien soittoäänet vuonna 1998) on tuhonnut loputkin mielenterveydestä.

Ja ottaen huomioon elektroniikkapelien käsittämättömän viihdearvon, on uutta peliä alettu ruinaamaan todennäköisesti alle viikossa.

Anyway tätä pohdintaa voisi jatkaa koko päivän, mutta palataanpa Aiheeseen. Nintendo Game Classics -sarja siis pitää sisällään avaimenperiä joissa on näitä elektroniikkapelejä - Tällä hetkellä Super Mario Bros (pelihallihittiklassikosta käännetty taskuversio) ja Donkey Kong Junior. Kaikessa yksinkertaisuudessaan rämpytät peukalot verellä noita pikku nappuloita ja kuuntelet kitinää laitteen kaiuttimesta. Mene pelaamaan tätä faijasi kuuloetäisyydelle, hän on todennäköisesti ehdollistunut näille piipityksille n. 25 vuotta sitten, ellei hän ole ehtinyt jo isoisä-ikään.

1 kommentti:

  1. Mitenkä tuon Nintendo Classicsin saa pois päältä? Ei löydy on- ja off-nappuloita... Kaikkia namiskoita olen kokeillut painaa, mutta piipitys vaan jatkuu! Tässä tulee hulluksi.

    VastaaPoista