torstai 25. maaliskuuta 2010

Kevät on virallisesti alkanut

Sää alkaa näyttää Helsingin arabianrannassa epäilyttävän valoisalta - Täällä on useina päivinä ollut tuo Auringoksikin kutsuttu ylijumala nähtävissä. Kevätpäiväntasaus, jolloin aurinko on esillä ja piilossa yhtä kauan, meni muuten ohi tuossa edellisenä viikonloppuna. Huomasiko kukaan? Päivät ovat nyt siis pidempiä kuin yö - Ilmiön vaikutuksetkin ovat olleet ilmeiset, sillä teiden pinnat ovat nähneet taivaan sinen jälleen ja jostain syystä tuntuu, että yhä useammat ihmiset hymyilevät kävellessään vastaan kadulla.

Mutta se hymyily taas johtuukin siitä, että he ovat käyneet noutopisteessämme tekemässä tavattoman hyviä löytöjä! Vaikka superalennusmyynnit ovatkin jo "tavallaan ohi", on niistä jäänyt ikäänkuin jälkilaskeuman muodossa muutamia tuotteita vielä isoihinkin alennuksiin. Mm. Voodoo-veitsiteline, jota monet ovat himoinneet vuosia, on yhä alennusmyynnissä ja lapussa lukee vain 82 euroa. Veitsenterävät (he-he!) hiiliteräksestä valmistetut erittäin laadukkaat veitset tulevat ukon mukana ja ovat jo yksistään tuon 82 euron arvoiset erikseen ostettuna, joten ostopäätöksen ei luulisi olevan kovin vaikea! Huom. tarjous saattaa päättyä milloin hyvänsä - Laskentarobottiapinamme nostaa hinnan takaisin 105e:n heti kun bittibanaani on syöty loppuun.



Uusia tuotteita ei tällä viikolla ole tullut ihan normaalia määrää vielä - Toisaalta onhan tässä vielä torstai ja perjantai aikaa. Mydeskfriend pulpahti esiin alkuviikosta. Masiina on käytännössä Facebook-o-Bot, eli toimii sovelluksen avulla vasepookin Human Interface Devicenä. Vempain osaa lukea facebook-viestit ääneen, ilmoittaa kun kaverisi kirjautuvat palveluun sekä vastaanottaa Pingo-facebooksovelluksen kautta lähettämiäsi bittilahjoja. Ötökässä on pyörät joten se tulee aiheuttamaan kaaosta työpöydällesi. Kehittyneet sensorit hoksaavat missä pöydän rajat kulkevat sekä opastavat Pingoa sen seikkaillessa kahvikuppiesi ja kynäpurkkiesi muodostamassa viidakossa.

Pingo osaa lukea myös RSS-syötteitä (kuten esim. puljublogia siis) sekä hälyttää halutessasi sähköpostiisi kun jotain merkittävää tapahtuu. Masiina on melko kustomoitavissa, mutta pitkälle viety kikkailu vaatii hieman tietoteknistä skilliä - Tekemällä tietysti oppii. Ja tuo kuvassa näkyvä lippalakki tulee mukana! Omenakello on saanut varteenotettavan kilpailijan, kun skabataan söpöimmän tuotteen tittelistä!



Vakoilukameroiden aatelia puolestaan edustaa tämä hiljattain hyllyihin hiipinyt Sytkärikamera - Näitä tuotteita kun katsoo, niin välillä tulee semmoinen epärealistinen olo, että voiko tää olla oikeasti totta? Myynkö mä sytkärin kokoista kameraa joka kuvaa verrattain laadukasta jälkeä ja tallentaa äänen ja toimii vieläpä still-kamerana? Sanomattakin on selvää, että tämä DVR Sytytinkamera kuvaa parhaimmillaankin kännykameratasoista kuvaa, mutta toisaalta se on pienin näkemämme ja varmasti vaikein kameraksi tunnistettava tuotteemme - toistaiseksi. Odotamme tulitikku-kameraa. Masiina ei paina juuri mitään ja toimii 4 gigatavun naamioituna muistitikkuna, mikäli et jostain syystä jaksa käyttää kameraominaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti